PUUTERIA!!!

Nyt sitä vakavaa addiktiota aiheuttavaa valkoista ainetta oli tullut taivaan täydeltä lähes ennätysmäärä ja jäät olivat kantavia Ouran saaristoon asti. Viikonloppu näytti lupaavalta. Lauantaina itätuuli oli vähintään tarpeeksi voimakas, joten päätin pelata varman päälle ja käyttää kahdesta patjastani pienempää, eli 8 neliön purjetta. Oikea valinta. Rannan lähellä tuuli oli haasteellista, mutta vauhtikiven (puolivirallinen nimi isolle kivelle pohjoiseen vievän laivaväylän vieressä) kohdalla, muutama sata metriä rannasta, olivat tuuliolosuhteet jo varsin hyvät. Halluskerin kohdalla, noin kilometri rannasta, oli tuuli kutakuinkin Kristiinankaupungin majakan ilmoittaman 11m/s suuruista. Lähempänä oleva Tahkoluodon sataman mittausasema tuntuu itätuulella antavan todellista pienempiä lukemia, mittaustulos oli vain 6 m/s.

Runsas lumi oli kinostunut jäälle matalaksi dyynimereksi, josta enää siellä täällä pilkisti uudenvuoden myrskyissä ahtoutuneiden jäälauttojen pystyyn nousseita reunoja. Riemuani pehmeässä kumpareikossa ei haitannut 8 asteen pakkanen eikä kyseenalainen näkyvyys. Paikallistuntemuksesta oli navigoinnissa paljon apua...

En pitänyt kiirettä matkalla kohti Ouraa vaan nautin loivasta sivumyötäisestä ylittäen kareja ja kivien taakse muodostuneita kinoksia. Ratilaakan matalikolla olevan merkin kohdalta alkoivat Ouran itäisimmät saaret näkymään, joten ylitin Viitameren sen länsireunaa pitkin yhdellä halssilla Iso-Värkin (kyllä, virallinen saaren nimi) kohdalle ja käänsin siitä pohjoiseen. Laskin leijan Saunaluodossa olevan puolisoni veljen mökin eteen ja pidin evästauon mökin terassilla.  

Paluumatkalla huomasin, että Truutikarien länsipuolella yhden saaren taakse oli kertynyt aivan höttöä putikkaa tuhti kerros. Silkkaa samettia jalkojen alla, siitä oli mentävä yli ja monta kertaa.

Paluumatkalla alkoi polvia jo kolottamaan pitkä päivä, olinhan taivaltanut 52 kilometriä möykkyistä maastoa. Rannan lähellä purjehdus päättyi siihen, että pyörteilevä tuuli, monta kertaa yritettyään sai lopulta leijan sotkuun, kun en malttanut lopettaa tarpeeksi kaukana rannasta. Vietin yhteensä viisi tuntia lumitaivaassa, jossa ei näkynyt ristin sielua koko päivänä. Edes omia jälkiä ei tahtonut nähdä, koska edelleen jatkunut lumisade ja tuuli lakaisi jään pintaa koko ajan.

Sunnuntaina en uskonut itätuulen olevan liian voimakas kahdeksan neliön leijalle ennen kuin kävin yrittämässä. Oli pakko luovuttaa parin halssin jälkeen vaikka lumi oli entistä paksumpaa.

Maanantaille luvattiin länsituulta, joten oli pakko jättää töihin lähtö epäsopivan myöhään ja suunnata jäälle ennen auringon nousua. Aavalta jääkentältä puhaltava tuuli olisi tasaista ja mahdollistaisi Palosaaren rannan lähellä olevasta paksuimmasta lumikerroksesta nauttimisen. Ylivarovaisuus leijavalinnassa johti siihen, että haaskasin aikaa kokeilemalla ensin kahdeksan neliön patjaa vaihtaakseni pian 12 neliöön, mutta sitten olivat kaikki palaset kohdallaan. Ja todellakin, aivan taivaallista lunta! Kerrankin leveät offilankut eivät olleet liioittelua Suomessa. Joissain kohdin vähän kauempana rannasta oli lumen paino tuonut vettä jään päälle, mutta leveät sukset eivät juuri uponneet paksuun loskaan. Kyllä korpesi lähteä jo vajaan parin tunnin session jälkeen pois, mutta en kehdannut työkavereille tehdä ohareita. Siispä odottelemaan seuraavaa viikonloppua ja toivomaan, että ennustetut suojakelit peruttaisiin.

kraunela